Päiväkirjamerkintä syksyllä 2025: uusi koti, kirjoittanut omistaja
Koko Kyttylän porukka oli kerääntynyt katsomaan, kun Mikaela ajoi tallin pihaan traileri perässään. Nainen purki trailerista lusitanon, jonka lihaksikas, kaareva kaula kiilsi auringon valossa helmen lailla ja silmistä paloi rohkeus ja uteliaisuus. Jo melkein vitivalkoiseksi kimoutunut nuori ori nosti päänsä korkealle ilmaan ja päästi kovan hirnahduksen kuin kertoakseen, että tuleva tallin kuningas oli saapunut.
"Kyllä tuollaista hevosta kelpaa esitellä."
"Komea!"
"Aivan uskomattoman näköinen hevonen, tuhat kertaa upeampi livenä kuin niissä myyntipalstan valokuvissa."
Mikaela hymyili ylpeänä vastaukseksi. Hän talutteli hevosta jonkin aikaa tallipihalla, jotta tämä voisi vetreyttää lihaksiaan pitkän matkan jälkeen ennen sisälle viemistä.

Mikaela oli mielissään hankkimastaan hevosesta. Hän oli haaveillut iberialaisesta kouluorista jo vuosikausia ja viimeinkin jättäessään kenttäratsastusuransa taakseen osin terveydellisistäkin syistä, hän alkoi omaa barokkiansa totisesti etsimään. Haave toteutuikin yllättävän nopeasti, kun Tatti löytyi Suomen markkinoilta Magnus Antoninin vinkkaamana - vieläpä edullisesti. Aluksi nainen mietti, että mitähän vikaa hevosessa on, kun orin hinta oli muihin vastaavan tasoisiin lusitanoihin verrattuna jopa ihan rikollisen halpa, mutta kun eläinlääkärin tutkimuksesta ja röntgenkuvistakaan ei löytynyt mitään moitittavaa, nainen uskalsi hevosen ostaa. Myyjä oli perustellut hintaa sillä, että hänellä ei ollut elämässään tapahtuneiden yllättävien muutosten takia enää aikaa hevoselle ja halusi vain saada sille uuden, mutta hyvän(!) kodin nopeasti. Toki orilla ei myöskään ollut jalostusoikeutta, kantakirjattuna hevonen olisi ollut varmasti tyyriimpi. Mikaela siitä päättikin, että hänen luonaan asialle tehdään muutos. "Näin upeaa oriita ei ainakaan aleta ruunaamaan. Ainakaan vielä."

Päiväkirjamerkintä: kantakirjaustilaisuus, kirjoittanut omistaja
Olin ilmoittanut Quarteton joulukuun PKK:n kantakirjaustilaisuuteen, toiveissa - tietysti - saada hevonen kantakirjattua. Puoliverisiä olen aikoinani esittänyt kantakirjatilaisuuksissa ja näyttelyissä, mutta pyysin silti Magnus Antoninia valmistamaan ja esittämään hevosen, hänellä kun oli reippaasti enemmän kokemusta iberialaisten hevosten esittämisestä. Ajattelin, että hän varmasti saisi myös näytettyä hevosen parhaat puolet tuomaristolle.

Tilaisuuspäivän aamu koitti. Tatti oli pesty ja puunattu ja kiillotettu edellisiltana ja loimitettu päästä varpaisiin yön ajaksi, jotta karva likaantuisi mahdollisimman vähän, Tatti kun nukkuu useimmiten makuultaan. Aamulla vähän jännittikin mennä talliin katsomaan, oliko hevonen kuitenkin onnistunut repimään loimensa päältään ja sotkenut itsensä puruihin ja lantaan, mutta pelko oli onneksi väärä. Häntä oli kyllä purun peitossa, mutta muutamalla harjanvedolla sekin saatiin siistittyä.
Magnus ilmestyi viimein paikalle Kyttylään ja koska kello alkoi olemaan jo paljon, lastattiin hevonen traileriin ja lähdettiin kohti tapahtumapaikkaa.

Kuten muissakin tapahtumissa ja kisoissa, myös näissä näyttelyissä Quarteto käyttäytyi kuin mallioppilas. Rakennearvioinnissa Magnus esitti orin taitavasti, pitkänä ja urheilullisena miehenä hän pystyi myös juoksemaan sellaista vauhtia että Tatin raviliike pääsi kunnolla oikeuksiinsa, minun esittämänä ravi olisi varmasti jäänyt pelkäksi hölkkäilyksi kun vanhan nilkkavammani takia en voi juosta lujaa. Tuomarit arvioivat oriin rakennetta ja käyttäytymistä keskittyneesti ja tarkasti sekä kuiskuttelivat toisilleen pitkän aikaa, ja lopulta tuloskin saatiin: Quarteto kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle, prosenteilla 84.00! Aivan upeat pisteet, paremmat, kuin mitä olin ajatellut (kiitos Magnukselle hevosen esittämisestä!). Arvostelupapereihin oli kirjoitettu seuraavasti: Näyttävä ori. Kaunispiirteinen pää, hyvä kaula. Hieman tasapaksu runko, pitkähkö lanneosa, piirteetön risti, lyhyt lautanen. Hyväasentoiset jalat, etujalat saisivat olla kauttaaltaan hieman vankemmat kokonaisuuteen. Aivan Quarteton kuuloinen.

Kotiin takaisin päästyämme Tatti alkoi heti piehtaroimaan karsinassaan. Selvästi odottanut koko päivän, että pääsee tekemään taas uuden likakuorrutuksen karvaansa ja eroon ruusuntuoksuisesta hoitoaineesta.

Avrelian Ismailovin testiratsastus 20.2., Crystal Crown Challenge, kirjoittanut Lissu T.
Vaativa A ei ole erityisen säväyttävä kokemus, olkoon kuinka kansainvälinen luokka tahansa. Tämäkin luokka saa miltei haukottelemaan. Päällimmäiseksi tuntemukseksi jää kuitenkin turhautunut epäusko ihmisten yhä edelleen kuvitellessa friisiläisen olevan oiva kouluratsu. Toisaalta tuomaristo palkitsi erään noista hevosmaailman mäyräkoirista 80,904 % tuloksella, enkä ole täysin vakuuttunut katsoinko samaa suoritusta. Noin pahasti edestä pystyjen hevosten on todella vaikeaa nostaa selkäänsä, vaikka kuinka ovat ryhdikkään näköisiä kauhoen tavalla, josta näköjään yhä edelleen palkitaan. Rodun rakenne ei voisi olla epäsoveliaampi kouluratsastukseen.

Onnekseni en seuraa tätä amatööriteatteria friisiläisten vuoksi.

Sanikan lusitano on.. mielenkiintoinen. Lupaava. Orin suku itsessään antaa olettaa paljon, ja onhan se komea. Ei pelkästään visuaalisesti, vaan kriittisemmin, oikeasti kestävää käyttöhevosta ajatellen komea. Etujalat saisivat kyllä olla vankemmat. Vikansa tässäkin hevosessa, kuten jokaisessa. Gracessakin. Quarteto on kuitenkin harvinaisen tasapainoinen, eikä sen kaula ole massiivisen ihraniskainen kaulan irvikuva kuten välillä barokkioreilla näkee.
Kimo kantaa itsensä kauniisti, hyvässä ryhdissä ja tasapainossa, liikkuen niin hyvin kuin ratsastajansa hidastamana kykenee. Aivan liikaa kädellä ratsastamista, todennäköisesti kuvittelee pitävänsä orinsa tuolla jatkuvalla käden turhanpäiväisellä tekemisellä joustavana, rentona ja pehmeänä, vaikka tosiasiassa saakin ratsunsa jatkuvasti irrotettua toivotusta tuesta ja muodosta. Hyvin yleinen virhe, johon jokainen ratsastaja joko syyllistyy tai vähintäänkin on syyllistynyt ennen uuden virheen kehittämistä.

Koostaan huolimatta ori liikkuu ketterästi ja sulavasti, ratsastajansa hidastamanakin. Liikkeet ovat symmetriset, ravi rehellistä puhdasta diagonaalisesti symmetristä ravia, mikä ilahduttaa valitettavan paljon. Epämääräisellä ravilla kammottavine lisäyksineen saa nykypäivänä turhan kovia pisteitä. Ori on myös tarkka, eikä pelasta lainkaan siirtymisissä vaan tekee ne juuri niin pehmeästi, terävästi tai lepsusti kuin mitä ratsastajansa pyytää. Lisätty ravi jää odotetusti koottua ravia heikommaksi. Kyseessä kuitenkin on nuori hevonen, joka tarvitsee vielä paitsi rutiinia myös voimaa. Ratsastaja taas tarvitsee rutiiniensa rikkomista, luultavasti Sanikka ratsastaa aina samalla tavalla tehden itsensä näin sokeaksi virheilleen. Suomen kouluvalmentajista ei heistäkään ole turhan paljoa apua tai edes iloa.

Ratsukon suoritus jättää paljon parannettavaa. Jäänevät tuloslistalla puolivälin paikkeille, eiköhän joku höllämielinen tuomari tuosta kootusta ravista kahdeksan pistettä antanut kerran friisiläisellekin sellaisia jaettiin. Nuoren, vielä lopullista tasoaan hakevan ja rutiinia tarvitsevan hevosen ei tarvitsekaan tavoitella sijoituksia samalla tavalla kuin valmiimpien, tälle tasolle jämähtäneitten hevosten. Ratsukon poistuessa radalta nousen poistuen katsomosta heidän peräänsä saaden Sanikan oreineen kiinni ennen kuin he katoavat kentälle loppuverryttelemään.

"Mikaela Sanikka." Naisen kääntyessä ojennan käteni; valitettavasti tämmöinen pelleily kuuluu asiaan.
"Avrelian Ismailov. Haluan kokeilla orianne."

Päivän luokkien loputtua Sanikka, Antonini ja minulle sekä tuntematon että yhdentekevä nainen vanavedessään, tuo Quarteton takaisin hiljentyneelle, miltei tyhjälle verryttelykentälle. Pakollisten puuduttavien esittäytymiskättelyiden jälkeen nainen ojentaa orin ohjat minulle yrittäen välittömästi aloittaa hevosensa syvällisemmän esittelemisen.
"Tatti on –"
"Kysyn mikäli haluan tietää jotakin", totean ennen kuin Sanikka pääsee vauhtiin.

Sanikka, Antonini sekä Vicari pysyvät miellyttävän vaiti puhuen lähinnä keskenään sen verran hiljaisilla äänillä, ettei minun tarvinnut osallistua keskusteluun edes vastentahtoisena kuuntelijana.

Uusi, vieras ratsastaja ei tunnu vaikuttavan Quartetoon mitenkään. Ori ei vaikuta huolestuneelta tai jännittyneeltä. Päinvastoin, kimo on utelias, avoin, vastaanottavainen. Jokaisesta hevosesta ei tule Grand Prix -ratsua vaikka kuka kouluttaisi, mutta Quarteton potentiaalin huomaa nopeasti. Se on kuitenkin vielä raaka ja tarvitsee voimaa sekä asiansa osaavan ratsastajan noustakseen Grand Prix -luokkiin, edes Intermediaireen.
Ori on säkäkorkeudeltaan aika lailla Gracen kokoinen, ehkä hieman pienempi, mutta leveärunkoisena ja muutoinkin raamikkaana hevosena se sopii monia puoliverisiä paremmin kaltaiselleni huomattavan pitkälle ratsastajalle. Mikäli etsisin uutta ratsua ja kimo sattuisi olemaan tamma saattaisin tehdä ostotarjouksen, vaikkei tämä luonteeltaan aivan makuuni olekaan. Tyyni, rauhallinen ja motivoitunut, kyllä, kuitenkin turhan kohtelias.

Kimo kuuntelee minua tarkasti eikä silottele tai pelasta yhtään enempää kuin Sanikankaan alla. Tästä piirteestä pidän, turhan automatisoitu ratsastajansa puolesta liiaksi ajatteleva hevonen lähinnä laiskistaa ihmisiä. Painaessani tahallisesti sisäkylkeäni kasaan ori kuitenkin liikkuu mukana säilyttääkseen tasapainonsa. Suoristan itseni, myötään ohjalla. Hyvä. Kuten jokainen hevonen, myös Quarteto on hieman vino. Se kuitenkin kuuntelee minua työstäen vinouttansa tuohtumatta siitä, etten suostu kannattelemaan oria sen omassa vinoudessa.

Ratsastan askellajit läpi, kokoan, teen lisäyksiä, avo- ja sulkutaivutuksia. Jokusen laukanvaihdon, puolipiruetin. Jotakuinkin kaiken mitä vaativa A:ta startanneen hevosen pitää osata. Ori ei vaikuta väsyneeltä, vaan on vireä ja keskittynyt, kuuntelee apujani ilman keskittymisensä harhailemista. Puolipiruetti jää vielä työskentelypiruetin tasolle Quarteton liikkuessa metrin, kaksi, liikkeen aikana. Lisäykset todellakin vaativat eniten työtä, kokoaminen sen sijaan tuntuu olevan kimolle luontevaa. Sen vatsalihakset lyhenevät, tunnen orin paremmin reisieni alla selkälihasten tehdessä töitä pyytäessäni hevosta kokoamaan itseään. Paino siirtyy enemmän takaosalle, etuosa kevenee, niska pysyy korkeimpana kohtana eikä Quarteto painu kaulastaankaan kasaan. Tavallisesti suoraan eteenpäin suuntautuvan energian ohjaaminen ylös tuntuu hyvin helpolta. Luultavasti ori tekee aikanaan – mikäli se vain opetetaan oikein – korrektit piaffen ja passagen. Nekin ovat nykypäivänä.. näky kouluradoilla.

Lopettaessani Quarteto tuntuu rennolta. Se on kevyesti hionnut, töitä tehnyt muttei liiaksi rehkinyt, ja kantaa itsensä rennon matalana kulkien varsin pitkänä. Jalat eivät kuitenkaan laahaa, askelissa on yhä eteenpäinpyrkimystä vaikka hevonen itsekin tietää töiden olevan tältä erää ohi. Sanikka seurueineen katselee minua avoimen uteliaina, kaiketi jotakin selontekoa tai edes mielipidettä odottaen.
"No, mitä pidit?"
"Raaka", totean laskeutuessani satulasta, "mutta lupaava. Lisäykset vaativat työtä. Ja kätesi, teet niillä niin paljon kaikkea turhaa ja ylimääräistä että ainoastaan häiritset hevosta." Rapsutan kimon kaulaa sekä säkää, katson kuinka se venyttää tyytyväisenä kaulaansa alahuulen hieman venyessä. Ei mikään ihme, miten lusitanoja nousee nykyään kouluratsastuksessa maailmanrankingin sadan parhaan hevosen joukkoon. Puoliveriset kärsivät liikajalostuksesta. Ojentaessani ohjat takaisin Sanikalle nainen näyttää epäilyttävästi siltä kuin aikoisi sanoa jotakin, viritellä keskustelua.
"Otan yhteyttä, mikäli päädyn Quartetoon", totean hoitaen yhdellä lauseella alustuksen, keskustelun sekä loppusanat. Sanikka nyökkää orinsa kaulaa silitellen.

Vaahterapolun kilpailut sekä Avrelian Ismailovin vierailu & kouluvalmennus Kyttylässä, kirjoittanut Lissu T.
Lyubov viihtyy päiväkarsinassaan, joten jään katsomaan kilpailun loppuun. Vaativat luokat eivät edelleenkään säväytä, väliluokkiahan nämä ovat nuoren, kehittyvän kouluratsun uralla. Ellei väkisin ratsasta ponilla tai jollakin kyntöjuhdalla. Quarteto starttaa kuitenkin päivän viimeisessä luokassa, ja sitä hevosta kannattaa jäädä katsomaan tämmöiseen uran väliluokkaankin. Olkoonkin, että orilla ratsastaa jälleen Sanikka.

Ensimmäisen vaativan luokan pelastaa Antoninin Lebrante. Vanhemman tyyppinen, raamikas puoliverinen, jolla on runkoa ja jalkaa järkevässä suhteessa. Hevosen kokoinen, suunnilleen saman korkuinen kuin Grace. Hyväliikkeinen, tasainen ja tasapainoinen, mutta hidas. Niin on Antoninikin. Vaativissa tuollainen hitaus ei vielä suuremmin prosentteja haittaa, korkeampiin luokkiin siirryttäessä niin ratsastajan kuin hevosen tulisi olla huomattavasti nopeampia. Grand Prix -radoilla viisikin sekuntia on turhan pitkä reaktioaika hienosäätää tai valmistella mitään. Reisilleenkin Antonini saisi tehdä jotakin, kantapäänsä nousevat. Pidempi jalustin tekisi jo paljon, hänellä kuitenkin on melko pitkät reidet. Hymähdän itsekseni. Liekö sellaista pitkän ratsastajan ongelmaa olemassakaan, jonka kanssa en olisi jossain vaiheessa joutunut tappelemaan. Antonini pääsee helpommalla, hän on karkeasti arvioiden viitisentoista senttiä minua lyhyempi.

Lebrante starttaa myös vaativa A:ssa. Seuraan ratsukkoa miltei yhtä kiinnostuneena kuin Quartetoakin; klassisemman mallinen holsteinori suorastaan ilahduttaa kirahvinkaulaisten tikkujalkojen seassa. Suurin mielenkiintoni kohdistuu kuitenkin Quartetoon. Komea hevonen, vaikuttava ja lahjakas. Mikäli Sanikka ymmärtää, millainen hevonen hänellä on ja minkä tasoinen ratsastaja hän itse on, nainen jättää orin kouluttamisen osaavammille. Saisi jättää kilpailemisenkin.
Sanikan ratsastaessa kimonsa varikkoalueelle kävelen heidän peräänsä. Minulla on selkeästi aivan liikaa aikaa Gracen eläköidyttyä kilpakentiltä, kun vaivaudun toteuttamaan näin typeriä päähänpistoja.
"Sanikka."
"Ai, hei."
"Tulen katsomaan oria keskiviikkona", ilmoitan naiselle joka ymmärtää pitää suunsa kiinni yllättyneestä, ei, ärtyneestä ilmeestään huolimatta, "järjestä Antonini satulaan, hän ratsastaa sinua paremmin."

------

Poltan pari tupakkaa tallin parkkipaikalla ennen talliin siirtymistä ja puuduttavaa pakkososiaalisuutta, tervehtimisiä ja small talkin tukahduttamista ennen kuin kukaan ehtisi sellaista aloittaakaan. Sanikka vaikuttaa kireältä, Quartetoa varustava Antonini huomattavasti rennommalta, ja hän yrittääkin viritellä keskustelua Sanikkaa innokkaammin. Turhaan, olen täällä hevosen vuoksi. Puhumisen sijaan Antoninikin saa keskittyä ratsastamiseen.

Sanikka muutaman muun naisen kanssa seuraa meitä kentän laidalle, aivan kuten kokeillessani oria itse. Kävelen itse keskemmäs kenttää, kuten Antoninikin Quarteton kanssa.
"Pidennä jalustimiasi ennen kuin otat askeltakaan käyntiä", totean miehen noustessa satulaan. Antonini vilkaisee minua pidentäen jalustimiansa.

Ensimmäisen parikymmentä minuuttia Antonini ratsastaa vain käyntiä. Siirsin heidät ensimmäisen muutaman vapain ohjin ratsastetun kierroksen jälkeen uran sisäpuolelle, ja koska ori kävelee luonnostaan hyvää, aktiivista käyntiä, keskityn enemmän Antonini apujen käyttöön; hevosen kääntämiseen pelkällä istunnalla ja kuinka niinkin pieni asia kuin ratsastajan katse vaikuttaa siihen. Mikäli ratsastaja kiinnittää katseensa jatkuvasti ratsunsa korviin – naurettavaa, ei hevosen pää mihinkään putoa vaikkei sitä jatkuvasti tuijottaisikaan – leuka lähtee painumaan kohti rintaa, ryhti painuu kumaraan ja kasaan. Toisessa ääripäässä tätä kasaan painumista vältellään yliryhdillä mikä tuo aivan omat ongelmansa. Kuuliaisena, herkkänä hevosena Quarteto peilaa hyvin ratsastajansa apuja ja kaikkea, mitä Antonini satulassa tekee tai jättää tekemättä.
"Käskin tarkoituksella jättää ohjan pitkäksi, käytä sitä mahdollisimman vähän. Istunta riittää. Ratsasta enemmän käännöksiä ja suunnanvaihtoa, sinulla on koko kenttä käytössäsi."

Korjaan, komennan, laitan Antoninin ratsastamaan verryttelytehtäviäkin uudelleen sekä selittämään, mitä hän teki ja miksi. Aivan liian moni valmentaja pureskelee kaiken valmiiksi, kertoo välittömästi missä meni pieleen ja miten asia korjataan taluttaen tällä tavoin kokeneitakin ratsastajia tehtävien läpi kuin mitäkin alkeisryhmäläisiä. Antoninin kokemuksilla ja tuloksilla miehen todellakin täytyy kyetä kertomaan minulle, miksei Quarteton takaosa ollut pysähdyksessä kunnolla alla tai jalat tasan, miksi ori ympyrältä poistumisen jälkeenkin oli lievästi taipunut ja minkä ihmeen vuoksi hänen katseensa harhailee hevosen korviin.

Quarteto liikkuu hyvin. Sen käynti, sekä ravi johon annan Antoninin siirtyä, on puhdasta, tahdikasta ja säännöllistä. Ori käyttää liikkuessaan selkäänsä erinomaisesti, samaten takaosaansa. Käynnissä muoto oli parempi, pidempi ja pyöreämpi, ravissa on heti enemmän työstämistä. Antonini ei sentään tee käsillänsä jatkuvasti jotakin turhaa kuten Sanikka tekee, hänen ongelmansa ovat muualla.
"Äskeinen ravisiirtymä. Selitä."
"Tatti jäi vähän vinoksi."
"Suorista se. Uudestaan." Kelvollinen siirtymä takaisin käyntiin, paluu lyhyelle sivulle ja lävistäjälle, uusi siirtymä raviin.
"Parempi." Tuhahdan Antoninin hymyillessä leveästi samalla kun hän reippaasti myötäämällä kiittää ratsuaan.
"Turhaan näytät noin tyytyväiseltä. Sanoin 'parempi', en 'hyvä'."

Käyn ravin sekä laukan läpi samaan tapaan kuin käynninkin, enimmäkseen Antoninin istuntaan ja apuihin puuttuen. Quarteto tekee täsmälleen mitä siltä pyydetään, tarkasti sekä selkeän mielellään. Se haluaa liikkua, tehdä töitä, muttei kuitenkaan ennakoi tai tee asioita liiaksi ratsastajansa puolesta. Välikäyntien aikana kimo hakeutuu itsekseen eteen-alas kävellen pitkin, irtonaisin askelin kavioitansa laahaamatta.

------

"Jalkasi on väärässä paikassa." Antonini kääntyy katsomaan minua kulmat kurtussa. Selvästikään kukaan ei ole vaivautunut huomauttamaan hänelle asiasta.
"Onko?"
"Niinhän minä sanoin." Nostan kättäni, Antonini pysäyttää Quarteton ja kävelen heidän luokseen.
"Siirry käyntiin ja ala koota." Antonini tekee kuten käsken. Kävelen heidän vierellään, siirrän miehen polvea hieman, painan kevyesti pohjetta jottei alapohkeen vaikutus muutu liian voimakkaaksi.
"Polvesi ei riittävän rento, se jännittyy ja nousee. Eri satula tekee paljon, tässä on liian suuret polvituet sinun pituisellesi ratsastajalle." Kävelen vielä muutaman askeleen pitäen Antoninin sisäjalkaa oikeassa paikassa, päästän irti ja kävelen vierellä varmistaen miehen jalan pysyvän siinä mihin sen laitoin. Kierrän kauemmas ja ratsukon eteen, tarkistan Antoninin korjanneen ulkojalkaansakin. Asentovirhe ei ole suuri, muttei sen tarvitse antaa suuremmaksi kehittyäkään.

Kokoaminen käy Quartetolta luonnostaan, tavalla josta monen puoliveriratsun kohdalla voi vain haaveilla. Kimo pysyy rentona, suorastaan levollisena, vaikka onkin edelleen aktiivinen. Niska korkeimpana kohtana, kaula yhtenäisen kaareva, selkä pyöreä koko matkalta, takaosa laskee. Olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että Quarteto tulee loistamaan piaffessa ja passagessa, kunhan ne opetetaan sille oikein – ja kunhan sitä ratsastetaan oikein.
Pitkistä, perusteellisista verryttelyistä johtuen päivän vaativammat tehtävät sujuvat orilta suorastaan luontevasti. Antonini joutuu edelleen hiomaan apujensa käyttöä sekä tarkkailemaan ratsunsa suoruutta, ratsastamaan omia heikkoja suorituksiaan uudelleen kunnes olen jos en tyytyväinen niin ainakin vähemmän turhautunut näkemääni.
"Kehu ja kiitä Quartetoa, se on tehnyt hyvää työtä." Ori kävelee jälleen pidemmässä muodossa, hyvin rentona eteen-alas hakeutuen, edelleen kunnollista hyvää käyntiä kävellen vaikka tietää töiden loppuneen. Turhan kohtelias makuuni, mutta yhtä kaikki hyvä hevonen.

Antoninin laskeuduttua satulasta kävelen ratsukon luo, rapsuttelen orin kaulaa ja säkää Antoninin löysätessä satulavyötä. Hän vilkaisee minua muutaman kerran kasvoillaan ilme, josta en ota lainkaan selvää enkä toisaalta ole kiinnostunutkaan, ennen kuin lopulta puhuu.
"Minusta tuntuu, ettet pidä minusta."
"Älä imartele itseäsi, minä en pidä kenestäkään."